Hullu pikku eläkeläisprinsessa

Lääkärireissusta on neljä päivää, mutta niin paljon pohtimista, analysointia, keskustelemista ja tutkimista olen kerinnyt suorittaa, että tuntuu paljon pidemmältä. Asiantuntijamielipiteitä pitää odottaa tämän viikon loppuun (Skuti) ja 19. päivään (Piira) asti, mutta eiköhän me pärjätä. Ei tämä tilanne ollutkaan niin poikkeuksellinen kuin luulin, eikä niin invalidisoiva. Sakemanneilla on paljon vastaavaa ja onpa meillä treeniryhmässäkin pumilla saman tyyppistä ongelmaa. Jokainen tapaus on yksilöllinen ja sen rajoittavuus riippuu monista asioista. Sen nyt voi sanoa, että puruja ei saa harrastaa :)

Ilmeisesti Kiralle talvitreenit mattohallissa ovat olleet paha juttu. Kira liukasteli alussa vähän, sitten leikkasin tassukarvoja ja liukastelu loppui. Luulen, ettei niillä karvoilla ollutkaan niin suurta merkitystä vaan enemmänkin Kira alkoi itse varomaan enemmän. Matto ei ole tuttu alusta ja se on kuitenkin aika vaikea, raskas, kun pito ei ole yhtä hyvä kuin hiekalla. Treenien jälkeen sain aina kiskoa Kiraa lenkillä, selitin sen jotenkin niin, ettei se tykkää olla remmissä tai sää on huono. Mutta eipä ole muualla sää sillälailla vaikuttanut tai remmissä olo niin ällöttänyt.. Samaan aikaan nämä loppuverkkajumitukset lisäsi isosti tiedostamattani sitä turhaumaa, että kaikki ei ole kunnossa.

Kiran kohdalla iso onni on, ettei mitään pahenevaa löytynyt. Periaatteessa siis olisimme voineet elää lopun elämää niin kuin tähän asti. Tosin koko ajan enemmän ja enemmän turhautuen koiran selittämättömistä hidasteluista ja lihasjumeista. Mutta nyt tietenkin yritetään parantaa tilanne, saada selville sattuuko, mikä sattuu ja kuinka voi auttaa. Hienointa olisi, jos hidastelun syyn saisi niin tarkkaan selville, että sitä pystyisi kontrolloimaan ja osaisi toimia niin, että syyt hidasteluun häviäisivät ja lihasjumit voisi ennakoivasti välttää. Sitten voisi miettiä pääseekö harrastamaan ja jos pääsisi, menisi hillittömän lujaa!

Jos agility täytyy jättää, se on ihan ok. Mutta haluan olla varma siitä, koska agility pelkällään ei ole mikään selitys. Haluan tietää mikä siinä on se haitallinen juttu, koska ihan hyvin Kira voi tehdä samaa metsässä itsekseen. Rasittavuudeltaan metsähurjastelut ovat varmasti vielä rankempia kuin agility. Ainoa ero on, että minä en ole ohjaamassa vaan tyyppi päättää ihan itse mistä jyrkänteiltä loikkii ja mistä risukoista ryskää läpi.

Eilen tehtiin ihana lenkki lumisessa metsässä. Kira oli ollut selvästi kipeä jalkojen vääntelyn jäljiltä, mutta nyt se oli viimein helpottanut. Ei tehty kuin vajaa tunnin lenkki, jonka alkuun ja loppuun piti malttaa mennä rauhallisesti, välissä se vapaa metsäosuus. Koko matkan Kinkku oli reipas ja metsässä juoksi hulluna ympäriinsä, aivan ihanaa! Se jopa hyppäsi polun yli kaatuneen puun rungon päälle yli metrin korkeuteen. Olin pyytänyt Piipan matalammasta kohdasta rungolle tasapainoilemaan ja Kira ei halunnut jäädä huonommaksi. Kira on aina ollut aika epävarma hyppäämään korkealle, nyttemmin selitettynä se johtuu varmaan epävarmasta alaselästä. Sinne se kuitenkin nyt ponkasi ja onneksi sain kopin. Täysi kahjo!

Lämmittelyistä, jäähdyttelyistä ja venyttelyistä huolimatta luulen, että tänään on kankeampi meno. Illalla pidin kaurapussia ja yritin venytellä takajalkoja, muttei antanut, toissa iltana venytteli autuaasti. Mutta katsotaan nyt. Aion nyt elää ihan normaalisti kunnes saadaan kunnon ohjeet. Eilinen oli ehkä vähän liikaa, mutta en ala hysteerisesti estämään koiran liikkumista kun se kerrankin sitä itse haluaa.