Piippa on kone

Eilen kisat Purinalla, Piippa hyppärillä toinen, agiradalla kolmas. On se kiva otus.

Hyppäri oli ensin, helppo ja simppeli rata, ei päässyt missään tekemään mitään hienoa. Piippa jäi lähtöön, ja jäi, ja vielä jäi. Ei olisi millään lähtenyt radalle, nyki vaan paikallaan. Piti ihan komentaa se liikkeelle ja siltikin tuli jotenkin hitaan oloisesti. Koko radan oli se käsijarru päällä, ihan kuin se ei olisi uskonut, että oikeasti saa mennä. Aika outoa, kun tyypin menemisiä hyvin harvoin mitenkään rajoitetaan, ainakaan agiradalla...

Lauantain treeneissä olin taas saanu kiinni Piipan kanssa tekemisestä, se tekee intensiivisesti töitä kunhan minä teen kanssa, sen kanssa. Nyt tehtiin yhdessä rataa, oli hyvä fiilis ja kivaa molemmilla. Se käsijarru vähän harmittaa, ei päässyt ihan flow-tasolle.

Aika oli silti ok ja kun ne pari muuta nopeampaa otti rimoja alas niin pidin kakkostilaa ansaittuna, voittaa ei tuommoisella radalla kuulu. Annan Piipalle anteeksi "hitauden", se tekee niin kuin parhaaksi kokee kulloisissakin olosuhteissa ja itse olen sille ne olosuhteet luonut, vaikka tahtomattani. Sitä paitsi, jos se tuolla vauhdilla ja tässä iässä pärjää vielä näin hyvin, niin olen vaan tyytyväinen.

Agirata oli jotain ihan muuta. Jo kakkosesteellä Piippa tulkisti ohjaukseni erittäin väärin. Sylkkäristä lähtikin kiertämään aidan toiselta puolelta. Oudosti pysyi silti hanskassa ja sain radan jatkumaan puhtaasti. Sama toistui vielä kaksi kertaa, virheitä ei tullut, mutta ylimääräistä kiemuraa senkin edestä. Vauhti oli ehkä aavistuksen parempi nyt.

Aivan omituinen rata, koira meni minne sattuu ja silti aina oikeat esteet. Se ei missään vaiheessa lukinnut vääriä esteitä, muttei tökännytkään, tuli vaan uutta reittiä ihan kuin niin olisi pitänytkin tehdä. Ohjaajalta loppui kunnon ohjaaminen jo siihen ensimmäiseen mokaan, mutta pidettiin hauskaa koko rahan edestä loppu rata. Kontaktitkin oli melko siistit, vaikkei niitä erityisesti enää stressata.

Radan jälkeen heitin Piipan korvaamattoman ihanan stressipallon puffaparakin alle. Yritettiin sitä yhdessä kaivaa esiin, mutta minä en haravoineni nähnyt sitä ja Piippa ei mahtunut hakemaan. Lähdettiin kävelylle verryttämään tukkoon menneitä jalkojani ja hienoa kisakoiraani. Takaisin tullessa sain kuulla meidän puuttuneen palkintojenjaosta.

Oli kiva päivä, saatiin pallokin myöhemmin pelastettua fikkarin avulla.