Hoppuli

Vimmatun Toivottutoveri, Hoppu, Poppu popeliini, Bobel. Kiusankappale ja Piipan seuraaja.

(Koira)elämääni palasi valo kun siihen liittyi tämä aurinkoinen lapsi. Hän on Kiusan tytär, syntynyt karsintojen aikana heinäkuussa 2011.

Oli aina kohtalaisen selvää, että haluan Kiusan lapsen. Kiusaa itseään en voinut saada, sellaisen koiran omistaa vain yksi ihminen, se ensimmäinen. Kaikessa yliluonnollisuudessaan Kiusa täytti toiveeni ja teki sen erittäin selvästi. Kiusa synnytti neljä tyttöä, jotta minulla olisi kunnolla vertailupohjaa ja periaatteessa valinnanvaraa. Yhden pennun se merkitsi kuitenkin minulle jo alusta asti: ainoa fako mustien joukossa.

Olin valinnan kanssa kerrankin rationaalinen. En jumittanut yhteen vaan annoin kaikille mahdollisuuden ja seurailin kehitystä ahkerasti ja pitkään tekemättä mitään selkeitä päätöksiä. En antanut ulkoisten asioiden häiritä. Vaalea väri on mieleeni, mutta tietoisesti pidin huomion poissa siitä. Keskityin luonteisiin. Tilanne oli siitä kiitollinen, että kaikki olivat hyviä, luonteen puolesta ei ollut "heikkoja" ollenkaan. Piti vaan miettiä mitä asioita haluaa valinnassa painottaa.

Minulle tärkeintä oli saada Sinnin kanssa yhteen sopiva tyyppi. Se tarkotti samalla muutenkin sellaista tasaista, positiivista ja sosiaalista luonnetta. Meidän perheeseen ei tarvita enää enempää kuumia tunteita tai äkkipikaisuutta. Kun on kyse Kiusan pentueesta, voi olla joka tapauksessa varma, että moottoria kyllä löytyy "rauhallisemmastakin" yksilöstä.

Ihan viimeiseen asti asiaa pohdin ja pidin huolen, että kaikki puolet tulee mietittyä. Lopulta valinta oli aivan selvä. Se fako oli kaikin puolin sopivin meille. Tässä vaiheessa saatoin jo antaa itseni ajatella, että ehkä sillä värillä onkin merkitystä. Se oli Kiusan mielipide. Lapsellista romantisointia ehkä, mutta on ihana ajatella, että rakas hieno Kiusani tiesi kyllä mitä minä tarvitsen. Se antoi mulle kappaleen itseään ihan ikiomaksi ja piti huolen, että mun kappale on kaikin puolin mulle sopiva.

Niin meille tuli Hoppu. Pentueen kiltein, rauhallisin ja viisain lapsi :) Hoppu oli fyysisessä kehityksessä pentueen edelläkävijä ja tykkäsi hepuloida pitkin pentulaatikkoa kun jalat vaan yhtään kantoi. Se myös tiesi heti mitä narulelulla tehdään kun sellaiseen ensimmäisen kerran törmäsi. Hurjat ravistelut sai lelu, saalisvietistä ei ole puutetta.

Hoppu ei ollut pentueen rohkein ja hurjapäisin. Se katseli mieluumin ensin tarkkaan ja antoi muiden mennä edeltä uusiin paikkoihin. Hurjimmat juoksivat suoraa päätä heppojen jalkoihin tai vieraiden koirien luokse. Hoppukin meni kyllä mihin vaan kunhan sai hetken harkita.

Kiusa antoi mulle tosiaan parastaan, Hoppu on aivan mielettömän ihana otus. Se vaan kaikin puolin sopii meille. Se on täydellinen Sinnin kanssa. Se on täydellinen jopa Mikan mielestä, usein kuulen päivittelyä siitä, miten valintaa edes piti miettiä, tämähän on aivan päivänselvä. Onhan mulla tietysti ollut ongelmiakin sen kanssa, mutta pääsääntöisesti kaikki on mennyt loistavasti. Ihan oikeasti koko muukin elämä on alkanut menemään paremmin Hopun tulon jälkeen.

Hoppu on todellakin tasapainoinen. Sen asenne elämään on positiivinen, muttei mitenkään liiotteleva. Se osaa rauhottua ja keskittyä ja miettiä järkevästi haastavammassakin paikassa. Se on suhteellisen hiljainen, lähes mykkä Sinniin verrattuna. Hopun kanssa elämä on helppoa, ei tarvitse olla silmät selässä tai varoa jokaista tekemistään. Olen voinut vaan nautiskella pennun kanssa puuhailusta ja luottaa, että asiat menee kyllä oikein. En edes mieti tulevaisuutta vaan nautin vaan tästä hetkestä.

Sinnille Hoppu on ollut alusta asti aivan täydellinen kaveri. Sinni otti Hopun alussa omaksi pennukseen ja niiden touhuja oli ihana seurata. Ei todellakaan tarvinnut huolehtia miten niiden välit kehittyy, ne olivat kavereita heti. Hopun kasvaessa pois pikkupentuvaiheesta, se lakkasi olemasta Sinnin pentu ja muuttui huomaamattomaksi tukihenkilöksi. Hoppu elää kyllä omaa elämäänsä, mutta sen olemassa olo tukee Sinniä. Ulkoilu on rennompaa yhdessä ja Sinni pystyy nykyään pidättämään haukkuja. Hoppuhan ei vahdi tai näe mitään syytä huutaa ulkona kuten Sinni. Hopun varmuudesta saan minäkin voimaa ja Sinni tosiaan uskoo kieltojani koiraohituksissa.

Hoppu tykkää koirista ja näkee ne potentiaalisina leikkikavereina. Perimässään sillä on kyllä kyky puolustaa itseään, mutta se ei käytä sitä turhaan. Toisin kuin Sinni, Hoppu ymmärtää myös milloin kannattaa alistua ja mennä pois. Hopun kanssa ei tarvitse olla huolissaan koko ajan ja lukea kaikkia pienimpiäkin merkkejä. Myös Sinnin ja Hopun leikkiessä yhdessä voi luottaa, että homma pysyy järkevänä. Sinni kyllä saattaa tulistua ja ottaa liian vakavasti, mutta tilanne ei eskaloidu vaan sen saa katkaistua ihan turvallisesti.

Hopun myötä olen joutunut törmäämään kaikkiin Sinnin heikkouksiin taas uudestaan. Jokaisessa tilanteessa huomaan Sinnin käytöksen älyttömyyden. Mutta samalla olen myös oppinut hyväksymään ja tulemaan toimeen paremmin kaikkien Sinnin heikkouksien kanssa. Itseasiassa ne eivät enää ole niin suuria ongelmia vaan ennemmin Sinnin ainutlaatuista persoonallisuutta. Olen päässyt jotenkin "niskan päälle".

Hoppukin on hallinnassa. Se on vahvempi ja itsenäisempi kuin Sinni ja se on pakko pitää kurissa. Sinnin kanssa on selvitty vähän epäselvemmissäkin valtasuhteissa, mutta nyt kun Hopun kanssa on asiaa täytynyt työstää niin kyllä se kummasti helpottaa elämää Sinninkin kanssa. Kiellot pitää ja voi viedä loppuun asti. Sen tajuaminen otti omituisen kauan. Edelliset koirani ovat olleet niin kilttejä, ettei ääntä ole tarvinnut korottaa. Sinnin kanssa mikään kielto ei ole tuntunut menevän perille kun neiti heittäytyy vaan hysteeriseksi, ja jatkaa sitten kiellettyä. Hoppu ei mene hysteeriseksi, se vaan ei kertakaikkiaan lopeta kiellettyä ennen kun ihan tosissaan itse keskityn hoitamaan tilanteen.

Hoppu on nyt reilu 8 kk, ensimmäistä juoksua odotellaan koska korkeus on nyt ihan medirajalla. Hän on kauhean kaunis: tasapainoinen terve rakenne, täydellinen pää ja kaiken kruunaa upean värinen runsas turkki ja hieno tumma pigmentti. Kaunis ja kiltti koiraneiti herättää huomiota ja ihastusta missä ikinä liikkuukin. Onnittelen itseäni päivittäin tästä ihanasta tyypistä ja nautin nyt vaan näistä hetkistä mitkä saan Hopun kanssa olla. Kaikella on ollut tarkoitus ja olen tässä elämässä oppinut miten mikään ei ole itsestäänselvää.

Lisää taikauskoa on siinä, että nyt mulla on taas reilun kokoinen medi, nopea ja älykäs, oikea agilitykoira. Kerman värinen, voimakas, luotettava ja turvallinen koiraystävä. Terve mieli terveessä kropassa, koira josta ei tarvitse koko ajan huolehtia vaan se itseasiassa huolehtii musta. Ihan kuin Piippa. Ympyrä sulkeutuu ja nyt ymmärrän sen arvon. Olen onnellinen.