Tättädää! Täällä taas!!

Kyllä reilu 2 vuotta ihan hyvä blogin päivitysväli. Kerkiääpä tapahtua kertomisen arvoisia asioita. Kerkiää tietysti myös unohtua niitä.. Ja se on sääli, koska oli niin ihanaa palata tänne lueskelemaan menneitä, voisinpa lueskella myös näistä kahdesta vuodesta. Mutta voi niitä muistellakin. Nyt muistellaan.

Näitä kahta vuotta on ennenkaikkea leimannut Pomppa. Minä olen ollut yhtä kuin Pomppa, eli yrittäjän elämää, totaalista omistautumista, loputtomasti työtä, stressiä, kiirettä, huolta ja murhetta. Välillä vähän onnistumisiakin ja koko ajan takaraivossa tieto siitä, että nyt teen tasan sitä mitä haluan. En missään nimessä haluaisi tehdä mitään muuta. Samaan aikaa äärettömän ylpeä ja onnellinen, sekä väsynyt ja turhautunut. Eli yrittäjä.

En tiedä johtuuko tämä uppoutumisen syvyys siitä, että menetin harrastusmahdollisuudet sopivasti tiukan työputken alla. Siis kun ei ollut enää koira, jonka kanssa harrastaa, niin täytinkö tyhjiön työllä. Vai sattuiko asiat vain sopivasti. Kira kuitenkin sai elää siinä sivussa, touhuta verstaalla syksyn '08 ja reissata mukana Pomppa-retkillä ympäri Suomea kevään '09. Ja ihan kätevästi elämä meni niinkin. Kätevällä tarkoitan tässä yhteydessä omaa koiranpitämistäni, mikään muu tuskin oli niin kovin "kätevää" tuolloin..

Alkuvuodesta '09 mentiin vielä kerran lääkäriin, halusin vielä yhden mielipiteen. Halua mukavasti vauhditti eräs irtokoiratapaaminen. Kira sai päälleen kolme kertaa painavamman yllätyshyökkääjän. Hyökkääjä taisi haluta vain leikkiä, mutta pelkkä tervehdyssyöksy sai aikaan niin kovan huudon pienessä leijonassa, että leikki jäi hyvin lyhyeen. Aluksi luulin huudon olevan vain henkisesti loukkaantuneen vanhan neidin järkytystä, mutta tilanteesta poistuikin kolmijalkainen Kiiruli. Sillon pelotti ja kiukun ja harmin määrää ei voi edes kuvailla. Eli lääkäriin.

Ensin mentiin Apexiin. Siellä todettiin, että polvi on venähtänyt/revähtänyt ja jos siitä kalu halutaan, pitää se leikata. Okei, varattiin aika, vaikka kyllä hirvitti. Kannattaako leikata polvea kun koko muukin takapää on sökö. Kuinka kuntoutus onnistuu kun leikkauksen jälkeisessä täyslevossa häviää ne viimeisetkin lihakset epäkelpojen nivelten ympäriltä.. Asiaa selviteltyäni päätin perua leikkauksen ja hakea mielipiteitä vielä muualta.

Eli seuraavaksi Talviolle tutkittavaksi. Talvion kanssa käytiin polven lisäksi läpi kokonaistilanne ja selvitettiin juurta jaksain potilaan ongelmat. Kuvattiin ensitöikseen pikkuKinkku päästä varpaisiin, ja vielä pari kuvaa lisää kun ei kaikki heti onnistuneet. Siinä oli perusteellisuutta mun makuun.

Mitäs sieltä selvisikään? Ihan ensimmäineksi vastaus tähän akuuttiin polviongelmaan: Se tosiaan on jonkun sortin venähdys. Sen tapahtumista edesauttoi nivel, joka on sekunda, en edes yritä muista oikeita termejä vaan kerron mitä ymmärsin: kuopalla on liian matalat reunat pitääkseen luun pään paikoillaan. Sitä ei leikkaamalla korjata, ei näin vanhalla koiralla. Aivan kohtuuttoman suuri leikkaus ja vaikea toipuminen suhteessa tulevaisuuden suunnitelmiin. Ja miksi leikattaisiin, kun samalla nivelellä on tultu ongelmitta tähän asti. Parasta on vaan antaa venähdyksen parantua ja sitten keskittyä kehittämään kunnon lihakset polven tueksi.

Selkä sitten taas.. Näiden vuosien ja kaikkien vaiheiden jälkeen oli aika ristiriitaista nähdä ihan itse kuvista, miten lantio onkin ihan normaali! Niin paljon merkitsee koiran asettelu kuvauspöydälle. Tässä kohtaa alkoi ymmärtää miten tarkkaan kannattaa valita lääkäri...

Heikko kohta on todellisuudessa ne lonkat ja erityisesti niiden epäsymmetrisyys. Näissä kuvissa oli paljon selvemmin väljyyttä kuin aikaisemmissa. Olihan siellä nivelrikkoakin jo alkanut tulemaan. Eli elämä jatkuisi nyt nivelrikkoisen koiran kanssa, unohdetaan kaikki eksoottiset selkänikamaepämuodostumat.

Siitä vaan piikillä voiteluainetta niveliin ja kotiinkin itse piikitettävää ainetta pariksi viikoksi. Se piti sentään laittaa koiran kaulaan, eikä tosiaankaan itse alettu sorkkimaan niveliä. Sen lisäksi särkylääkettä sillä mielellä, että loppu elämä eletään lääkkeillä jos niihin tarvetta on. Muuten pitäisi elää ihan normaalia elämää, antaa koiran liikkua niin paljon kun hyvältä tuntuu ja mahdollisimman monipuolisesti. Tietysti hoitaa lihaskuntoa ihan normaalisti ja järkevästi ja eipä ole haittaa nivelhoitoaineista tai öljyistä. Nyt vaan siis maalaisjärjellä ja koiraa tarkkaillen niin pitkään kun reippaasti potkii.

Näin saatiin järki ja selvyys Kiran tilanteeseen ja ennenkaikkea perspektiivi tähän koiran terveydenhoitoon suhtautumiseen. Kira tulee nyt mukana niin paljon kun jaksaa, saa riemuita sillon kun huvittaa. Turha sitä on säästellä, ei niille rajotetuille ilonhetkille koskaan tule oikeaa aikaa ellei nyt anna mennä. Jos tulee kipeäksi myöhemmin, annetaan särkylääkettä ja elämä jatkuu.

Tämän uuden valaistumisen myötä päättyi yksi luku mun koirahistoriassa. Ja tähän on hyvä päättää tämä kirjotus. Seuraavassa aloitetaan sitten uusi luku :)