Koirat hierojalla

Kiran fysiikkaongelmien historia on aika pitkä, kaikenlaista on huomattu, hoidettu ja kuntoutettu eri ammattilaisten avuilla. Välillä on ollu ihan jumissa, välillä kaikki ok päällisin puolin. Täysin tyytyväinen en siihen ole oikein koskaan ollut, liikkeet on jotenkin liian lyhyitä ja raskaita ja energiataso liian usein luvattoman alhaalla. Ulkoilu on kivaa sen ekat 20 min, sitten menee raville tai peitsaukseksi, riippumatta siitä kuinka kivoja paikkoja kierretään tai hauskoja kavereita saadaan mukaan. Ulkoilu kuitenkin kestää aina reilusti yli sen 20 min, joten kunnosta sen ei pitäisi olla kiinni.

Viime kesä-syksy yritin oikein tosissaan saada pikkueläimen kuntoon ja kyllähän se lopulta terveen oloinen olikin, teimmehän tunnollisesti kaikki jumpat ja venyttelyt ja verryttelyt. Kira sai lihasta ja on siitä asti tuntunut käteen aika paljon paremmalle kuin ennen. Venyttelee ja taipuu joka suuntaan, eikä mikään tunnu aristavan tms. Vauhti ja energia ei silti ole sen kummempaa ja alkaa tuntua, että ongelmat ovatkin pään sisällä, ei vaan ole potkua.

Kira rakastaa agilityä ja on niin innoissaan kun pieni otus vaan voi, mutta sielläkin vauhti hiipuu selvästi ekan radan jälkeen. Kyse ei ole siitä, etteikö kestäisi toistoja, kyllä se aina yhtä innolla asettuu lähtöön, mutta lähtee siitä joka kerta hitaammin. Selvimmin eron näkee kontakteilla: Ekat kerrat menee täydellisesti ja täysillä suoraan loppuun, sen jälkeen alkaa himmaamaan alastulolla hyvissä ajoin ennen pysähdystä. Vietti ei riitä, olen tuuminut.

Näillä mietteillä on eletty tähän asti, en enää niin kovasti ole kytännyt jokaista erilaista liikettä kun ei niistä mitään ratkaisua tähän saada, koira on laiska ja sillä selvä. Vainoharhaseksihan siinä tulee jos kaikkea yrittää analysoida. Tietenkin selvimmät merkit havaitsen edelleen ja niitä alkoi ilmaantua kun olen nyt kolme viimeistä viikkoa parannellut nyrjähtänyttä nilkkaani. Ulkoilu on ollut epäsäännöllisempää ja vähemmän järkevää, esimerkiksi pari päivää kerätään virtaa tehden vaan kusetuslenkkejä ja sitten puretaan paineet kerralla remuamalla oikein olan takaa. Oli ihan aiheellistakin alkaa Kiran selän aristaa, joten mentiin eilen pitkästä aikaa hierojalle.

Sieltä saatiin hyvä kurinpalautus ja pakollinen kohtaaminen todellisuuden kanssa. Jotain on eläimellä vikaa, kun aina vaan jumittuu. Nyt oli edessä lapojen välissä paha klöntti joka kipuili kaulaan asti ja taaksekin päin. Keskeltä selkä oli ok, mutta takaosa oli "perunapeltoa", kuona-aineita vaikka muille jakaa. Lonkkaluiden päällä oli hygroomat, samanlaiset patit, mitä isoille koirille tulee kyynärpäihin kun ne nukkuvat kovalla alustalla. Kiran patit on paljon pienemmät, hernettä kokoiset litteät löllyvät pussit. Mutta niitä ei kuuluisi olla ollenkaan, ehkä ne vihjaavat jostain isommasta ongelmasta.

Venytettäessä Kira ei olisi oikaissut lonkkaa taakse eikä antanut vapaasti pyöritellä sitä. Se kyllä oikaisi koko muun jalan täysin suoraksi ihan itse ja on tällä lailla huijannut minua varmaan jo pitkään. Ehkä siellä lonkissa onkin vikaa, eikä etupääkään välttämättä ihan puhdas ole, vaikka sen oireet voivat olla heijastuma takapäästä. Nyt on vihdoin kuvautettava koko koira, tietää sitten oikeasti missä se vika on, rangassa vai päässä :)

Periaatteessa tietysti toivoo tervettä luustoa, mutta toisaalta olisi kiva, jos vaisu käytös olisikin kipuilua ja sitä hoitamalla saisin Kiran taas nauttimaan ulkoilusta ja puuhailusta pidempään/enemmän. Saisi syyn oudolle käytökselle ja vahvistuksen omaan epämääräiseen tunteeseen, ettei kaikki ole kunnossa. Ja voisi viimeinkin tehdä asialle jotain. On ollut niin kurja ajatella toisaalta niin täpäkän ja riehakkaan tyypin olevan muka vaan laiska ja innoton.

Sain Kiralle uusia venyttelyohjeita ja kehotuksen panostaa taas verryttelyihin ihan tavallisillakin lenkeillä ja hautoa lämpimällä kaurapussilla kipeitä paikkoja. Kahden viikon päästä on kisat, joihin mennään normaalisti, sen jälkeen kuvautan lonkat, kyynärät ja selän ja katsotaan sitten kuin pienen leijonahurjan käy.

Piippa oli onneksi kivempi kokemus. Se kyhnäsi koko Kiran hieronnan ajan siinä kerjäämässä huomiota, mutta päästessään viimein vuoroon alkoikin jännittää. Äkkiä silti rentoutui kun tutussa paikassa oltiin ja antoi käydä koko terveen kroppansa läpi ilman pyristelyjä. Pari pientä jumia löytyi, mutta se on pelkästään kohtuullista kahdeksan vuotiaalta, epämääräisesti tähän jääaikaan ulkoilleelta koiralta. Piippa on symppis ja autuaasti venytellyt tänään vähän väliä.